Fit Edenin sopimusehdot ja kuntosalin säännöt

Sopimusehdot:

  1. Fit Kuntokeskuksissa sopimus on toistaiseksi voimassaoleva, joten emme vaadi asiakkailtamme pitkää sitoutumista. Voit olla asiakkaanamme esim. 4 kuukautta ja irtisanoa sopimuksesi ilman lisäkuluja. Asiakkuus päättyy irtisanoutumisesta seuraavan laskutuskauden loppuun.
  2. Asiakas treenaa omalla vastuulla. Fit Kuntokeskukset vastaa laitteiden toimivuudesta ja ohjaajien pätevyydestä sekä ammatillisuudesta.
  3. Kuntokeskusasiakkaalla on oikeus tuoda yhden kerran paikallinen (oululainen) ystävä veloituksetta vieraaksi salille vastaanottoaikanamme. Vieraan tulee aina täyttää klubin vieraskortti. Tämän jälkeen vieras maksaa hinnaston mukaisen hinnan. Asiakas on vastuussa siitä, että hänen vieraansa noudattaa klubin sääntöjä. Mikäli asiakas tuo salille ulkopuolisen henkilön, eikä sille ole lupaa (= henkilökunnan hyväksymä täytetty vieraskortti), peritään jäseneltä kutakin tällaista luvattomasti tuotua käyntikertaa kohden hinnaston mukainen kertamaksu kerrottuna kolmella. Mikäli vastaava sääntörikkomus toistuu, voidaan asiakkaan jäsenyys irtisanoa välittömin vaikutuksin.
  4. Avainkortti on henkilökohtainen. Avainkortti on oltava aina mukana tultaessa klubille. Asiakkaan on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä. Avainkortin katoamisesta on välittömästi ilmoitettava salin henkilökunnalle. Mikäli avainkorttia käyttää joku muu henkilö, eikä sen katoamisesta ole ilmoitettu keskukselle kirjallisesti, seuraa siitä kirjallinen huomautus ja jäseneltä peritään kutakin tällaista luvattomasti käyneen henkilön käyntikertaa kohden hinnaston mukainen kertamaksu kerrottuna kolmella. Mikäli rike huomautuksesta huolimatta toistuu, voidaan asiakkuus perua kokonaan. Tällöin suoritettuja maksuja ei makseta takaisin.
  5. Kuntokeskus on velvollinen ilmoittamaan jäsenelle arvonlisäveromuutoksen tai mahdollisten muiden viranomaistoimien hinnoissa aiheuttamista muutoksista vähintään kuukautta ennen tällaisten muutosten siirtämistä jäsenen maksettaviin hintoihin.
  6. Maksujen viivästyessä on salilla oikeus periä asiakkaalta korkolain mukainen viivästyskorko ja muistutusmaksu. Mikäli lasku joudutaan siirtämään perintään maksaa asiakas kohtuulliset perimiskulut. Mikäli jäsen huomautuksesta huolimatta laiminlyö sopimuksen mukaiset maksut, voidaan jäsenyys irtisanoa välittömin vaikutuksin jäsenelle tästä kirjallisesti ilmoittamalla. Asiakkaalla on oikeus olla vastaanottamatta liittymislahjoja.
  7. Yrityssopimustapauksissa sopijaosapuolet ovat Fit Kuntokeskus ja jäsen yksityishenkilönä. Yritys korvaa jäsenen harjoittelusta yrityssopimuksessa määritellyn määrän. Mikäli jäsen eroaa yrityssopimuksen alaisesta työpaikastaan tai yritys lopettaa yrityssopimuksen mukaisen osuuden maksamisen on jäsen viimekädessä vastuussa maksusuorituksista.
  8. Ennakkoilmoituksena suoraveloituksesta toimii tämä sopimus johon on merkitty kausittaisen veloituksen euromäärä. Asiakas voi pyytää keskukselta vuosittain listan, jossa on merkitty koko kalenterivuoden suoraveloituspäivät.
  9. Laskun maksamatta jättäminen ei riitä asiakkuuden lopettamiseen, vaan irtisanomiseen tarvitaan paikalla käynti tai sähköposti. Tauolta ei voida irtisanoutua suoraan, vaan noudatamme normaalia irtisanomisaikaa vain silloin, kun asiakas on aktiivinen.
  10. Pidämme yllä asiakasrekisteriä. Käsittelemme henkilötietoja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisesti, jota täydennetään ja täsmennetään kansallisella lainsäädännöllä. Kuntoklubin tietosuojaseloste on julkaistu verkkosivuillamme sekä on nähtävissä kuntoklubilla pyydettäessä.

Kuntosalin säännöt

  1. Asiakkailta odotetaan Kuntokeskuksessa ja sen järjestämissä tilaisuuksissa siisteyttä ja hyviä tapoja. Salilta tulee poistua aukioloaikojen puitteissa. Muiden harjoittelijoiden häiritseminen on kiellettyä. Erilaisten tuotteiden ja palveluiden kaupustelu klubilla on hyvien tapojen vastaista. Mikäli asiakas rikkoo tämän kohdan sääntöjä tai käyttäytyy muutoin salin hengen vastaisesti, seuraa siitä kirjallinen huomautus. Mikäli rike kirjallisesta huomautuksesta huolimatta toistuu, niin asiakkuus perutaan kokonaan. Tällöin suoritettuja maksuja ei makseta takaisin.
  2. Asiakas on vastuussa siitä, että Kuntokeskuksen tarjoamat liikunta-aktiviteetit sopivat hänelle ja tarvittaessa varmistettava asia lääkäriltään. Klubi sitoutuu pitämään laitteet asianmukaisessa kunnossa. Asiakas sitoutuu käyttämään laitteita niiden käyttöohjeiden ja opastuksen mukaisella tavalla ja omalla vastuulla.
  3. Asiakkaan on harjoitellessaan käytettävä puhtaita sisäjalkineita tai oltava sukkasillaan. Ulkojalkineiden käyttö Kuntokeskuksessa on ehdottomasti kielletty.
  4. Kuntokeskus tarjoaa lukittavat säilytyslokerot harjoittelunaikaiseen käyttöön. Jäsen käyttää kyseisiä lokeroita tavaroidensa säilytykseen. Säilytyslokeroissa ei tule säilyttää arvoesineitä eikä klubi vastaa arvoesineiden häviämisestä tai vahingoittumisesta aiheutuvasta vahingosta. Varusteiden ja vaatteiden jättäminen pukuhuoneisiin tai -kaappeihin yön yli ei ole sallittua.
  5. Tupakointi ei ole sallittua missään Kuntokeskuksen tiloissa. Alkoholin, päihteiden ja Suomen laissa kiellettyjen aineiden nauttiminen tai tuominen klubin alueelle tai aktiviteetteihin on kielletty. Lasten (alle 13v.) tuominen klubin liikuntatiloihin on kielletty ilman erillistä kirjallista lupaa. Yhteystietojen muutokset tulee heti ilmoittaa klubin henkilökunnalle.
  6. Mikäli Kuntokeskuksen siisteydestä, palvelusta tai henkilökunnasta on huomautettavaa, pyydetään siitä ilmoittamaan välittömästi kuntoklubin johdolle.
  7. Kuntokeskuksella on yrittäjän vastuuvakuutus. Kuntoklubin vakuutukset eivät kata salin tapahtumia, jotka toteutetaan salin ulkopuolella.
  8. Kuntoklubin omaisuuden tahallinen vahingoittaminen on kiellettyä. Vahingon korvauksen lisäksi voidaan jäsenyys perua kokonaan. Tällöin suoritettuja maksuja ei makseta takaisin.
  9. Jäsen sitoutuu leimaamaan avainkorttinsa aina klubille tullessaan ulkopuolella olevaan kortinlukijaan.
  10. Kuntokeskuksella on toisinaan siivous-/ remontointiaikoja. Silloin aukiolo-/ harjoitteluaika voi poiketa normaalista. Näistä ajoista tiedotetaan keskuksen ilmoitustauluilla. Nämä erikoistapaukset on jo huomioitu määriteltäessä hintoja, eikä jäsen näin ollen ole oikeutettu saamaan näistä erillistä hyvitystä.
  11. Kuntokeskus varaa itselleen oikeuden muuttaa sopimuksen etuja ja ehtoja. Ehtojen muutoksista ilmoitetaan jäsenistölle 2 kk ennen muutosta. Mikäli jäsenen etujen on katsottava hänen kannaltaan olennaisesti huonontuneen, voi jäsen irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin 1 kuukauden kuluessa siitä, kun muutoksista on ilmoitettu salin ilmoitustaululla tai muuten paikassa, joissa muutoksen käsittämistä asioista tavanomaisesti ilmoitetaan. Mikäli jäsen ei ole irtisanonut sopimusta kuukauden kuluessa siitä, kun asiasta on asianmukaisesti ilmoitettu, katsotaan asiakkaan hyväksyneen muutokset.
  12. Tervetuloa Fit-Kuntokeskuksen asiakkaaksi. Onnittelut hyvästä valinnastasi!

 

 

 

Tietosuojaa koskeva seloste

Rekisterinpitäjä

Fit Eden (Y-2840562-4)
Myöhemmin tässä selosteessa Yritys

Tietosuoja-asioista vastaava henkilö ja/tai yhteyshenkilö

Sakari Kiljander
0401441815
sakari.kiljander@ole.fit

Henkilörekisterin nimi

Fit Eden asiakas- ja markkinointirekisteri

Kerättävät henkilötiedot

Keräämme asiakassuhteen hoitamiseksi tarpeellisia henkilötietoja, kuten asiakkaan nimi ja yhteystiedot sekä palvelun käyttäjätietoja. Keräämme henkilötiedot rekisteröidyltä itseltään sekä muista julkisista saatavilla olevista viranomaisen ylläpitämistä rekistereistä ja muista ulkoisista lähteistä, kuten kaupparekisteristä tai muusta vastaavasta julkisesta yritysrekisteristä. Lisäksi keräämme yhteydenottolomakkeiden täyttäneiden tiedot ja käytämme niitä edellä mainittuihin asiakassuhteen ylläpitämiseen liittyviin tarkoituksiin.

Henkilörekisterin käyttötarkoitus ja käsittelyperuste

Henkilötietoja käsitellään voimassa olevan lainsäädännön sallimissa rajoissa verkkopalvelun testaukseen, asiakassuhteen hoitamiseen sekä palveluista tiedottamiseen ja neuvontaan. Saatamme käyttää rekisteröidyn tietoja käyttäjätilastojen keräämiseen ja näiden analysointiin. Kerättyjä tietoja käytetään myös markkinointiviestintään. Henkilötietojen käsittely markkinointiviestintään perustuu henkilön antamaan suostumukseen yhteydenottolomakkeella. Suoramarkkinointi lopetetaan asiakkaan pyynnöstä. Henkilö voi milloin tahansa peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä edellä mainitulle yhteyshenkilölle. Henkilötietojen käsittely voi olla tarpeen Yrityksen ja rekisteröidyn välisen asiakassuhteen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Yrityksellä on oikeutettu etu käsitellä henkilötietoja markkinointi-, palvelu- ja asiakasanalyyseissa ja palvelun testauksessa. Markkinointitarkoituksiin saattaa liittyä myös profilointia. Rekisteröidyllä on tällöin oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä.

Henkilötietojen käsittelijät

Henkilötietoihin on pääsy vain asiakassuhteen hallinnoinnista ja markkinoinnista vastaavilla henkilöillä.

Tietojen luovutus

Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, eikä siirretä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, ellei se ole palvelun teknisen toteuttamisen vuoksi tarpeellista. Mahdollisissa tietojen luovuttamisen ja siirtämisen tilanteissa noudatetaan tietosuojalainsäädännön vaatimaa tietosuojan tasoa ja muita tarvittavia turvatoimia.

Evästeet

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat eri selaimet. Evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden käytön tarkoituksena on analysoida ja kehittää palvelujamme edelleen käyttäjiä paremmin palveleviksi sekä kohdentaa mainontaa. Käyttäjä voi estää evästeiden käytön tai tyhjentää evästeet selaimen asetuksista.

Rekisterin suojaus

Suojaamme henkilötietoja asianmukaisin teknisin ja organisatorisin menetelmin. Tiedot kerätään tietokantoihin, jotka ovat palomuurein, salasanoin ja muin teknisin tietoturvakeinoin suojattuja. Tietokannat ja niiden varmuuskopiot sijaitsevat lukituissa ja vartioiduissa tiloissa ja tietoihin pääsevät käsiksi vain tietyt, ennalta nimetyt henkilöt.

Henkilötietojen säilytysaika ja hävittäminen

Henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin niitä tarvitaan siihen tarkoitukseen, jota varten ne on kerätty ja käsitelty, tai sopimuksen täytäntöön panemiseen tai niin kauan kuin laki ja säännökset niin edellyttävät. Tämän jälkeen henkilötiedot tuhotaan asianmukaisesti.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet:

  1. Rekisteröity pääsee pyytäessä häntä koskeviin henkilötietoihin liikesalaisuuden ja sisäisten arvioiden sallimissa rajoissa. Tarkastuspyyntö tulee lähettää edellä mainitulle yhteyshenkilölle kirjallisesti ja allekirjoitettuna sekä henkilön on tunnistauduttava luotettavalla tavalla.
  2. Rekisteröity voi pyytää tietojen oikaisua, jos tiedot ovat puutteellisia tai virheellisiä.
  3. Rekisteröity voi pyytää tietojen poistamista, milloin niiden käsittelyyn ei ole tietosuojaa koskevassa lainsäädännössä tarkoitettua ja rekisteröidyn suostumuksesta riippumatonta syytä.
  4. Rekisteröidyllä on oikeus rajoittaa henkilötietojen käsittelyä, jos tietojen oikeellisuus tai lainmukaisuus näin edellyttää, tai vastustamisoikeuden mukaisesti rekisteröity pyytää rajoittamaan henkilötietojen käsittelyä vain tietojen säilyttämiseen.
  5. Rekisteröidyllä on oikeus vastustaa tietojen käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksiin Yrityksen oikeutetun edun perusteella.
  6. Rekisteröity voi pyytää tietojen siirtämistä toiselle rekisterinpitäjälle, mikäli se on turvallista ja teknisesti mahdollista.
  7. Rekisteröidyn tulee lähettää oikeuksiaan koskevat pyynnöt kirjallisena tai sähköpostitse seuraavilla yhteystiedoilla:

Fit Eden
Tarkastus-/muu henkilötietoihin kohdistuva pyyntö
sakari.kiljander@ole.fit

Yritys vastaa pyyntöihin 1 kuukauden sisällä pyynnön esittämisestä, ellei ole erityisiä syitä pidentää vastaamisaikaa.